Olen kuvittanut lastenkirjoja ja oppikirjoja, ja kuvituksiani on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, Pirkka-lehdessä, Suomen Kuvalehdessä, Talouselämässä, Imagessa ja Seurassa.


Hyvä kuvitus on osa onnistunutta sisältöä

Kuvitus tuo erilaisiin medioihin ilmettä, ja samalla kuvituksen avulla voi tekstistä nostaa esille tärkeitä, sisällön kannalta merkityksellisiä asioita ja alleviivata niitä. Samalla kun kuvitus viihdyttää, huvittaa ja innostaa lukemaan, se myös jäsentää sisältöä.

Lastenkirjakuvitukset

Olen tehnyt lastenkirjakuvituksia muun muassa Otavan ja Tammen julkaisemiin Reuhurinne- ja Etsiväkerho Hurrikaani -kirjasarjoihin. Lapset ovat mainio yleisö kuvituksille, ja yksityiskohtaisessa kuvitustyylissäni riittää tutkittavaa heille – ja myös vanhemmille lukijoille.

Lehtikuvitukset

Lehtikuvituksissa voi ottaa kuvituksen keinoin kantaa ajankohtaisiin aiheisiin ja nostaa tekstissä esiin tulevia teemoja ja yksityiskohtia. Vuosien mittaan olen tehnyt kuvituksia lukuisiin laajalevikkisiin sanoma- ja aikakauslehtiin.

Oppikirjakuvitukset

Oppikirjakuvituksissa tietosisällön huomioiminen on erityisen tärkeää. Projektit voivat olla pitkiä, ja yhteistyö kirjantekijöiden kanssa tiivistä.

Tilaustyöt

Yllä olen tilaustyöt-otsikon alle niputtanut muita asiakkaille tehtyjä kuvitustöitäni. Vektorimuodossa toteutettavat tilaustyöt ovat skaalattavissa niin nettisivuille kuin isoille mainostauluillekin – ja kaikkeen siltä väliltä. Ota yhteyttä ja jutellaan lisää!