Jasso-kissan syntymä ja sarjakuvajulkaisut
1992
Jasso-kissa syntyi Lahdessa 30.8. seikkailemaan Jii Roikosen kolmanteen omakustannelehteen nimeltä RIDDLE. Oli sunnuntai. Syntymähetkellä taustamusiikkina soi kappale Nothing Else Matters, kun Metallica esiintyi televisiossa…
1993
1994
Jasso jatkoi ilmestymistään Helsingin Sanomissa.
1995
Helmikuun lopussa Jasson seikkailut Helsingin Sanomissa päättyivät. Kissa ja sen Häntä ehtivät heilua Pohjoismaiden suurimman sanomalehden sarjakuvasivulla 21 kuukautta. Keväällä Jii valmistui Lahden Muotoiluinstituutin graafisen suunnittelun osastolta lopputyönään näyttely JASSO KAIKILLA MAUSTEILLA. Samalla ilmestyi omakustanteena samanniminen lehti, jonka yhdessä seikkailussa Häntä avasi ensimmäistä kertaa sanaisen arkkunsa. Lopputyönäyttely kiersi vuoden aikana mm. Helsingissä Itäkeskuksen Kirjastossa ja keskustan Akateemisen Kirjakaupan näyteikkunassa, sekä Tampereella Galleria Kukunorissa. Syksyllä Hard & Pet julkaisi albumin JASSO, KISSAN HUMPPA.

1996
Keväällä Hard & Pet julkaisi toisen Jasso-albuminsa nimeltään JASSO JA KUUMUIKUT. Albumissa vilautettiin muutaman sivun verran elämää Jasson lapsuudenkodissa avaruuden toisella laidalla. Myöskin paljastui, kuinka Jasso saapui maapallolle. Omakustannelehdissä aiemmin julkaistut Jasso-seikkailut julkaistiin yksissä kansissa nimellä JASSO JA HÄNNÄN KUNNOSSAPITO (Hard & Pet). Jasso-näyttely jatkoi kiertämistään ollen esillä ainakin Eurassa, Malmilla, Juvalla ja Ähtärissä.

1997
1998
Jasso-animaatiot palkittiin Tampereen Kansainvälisillä Lyhytelokuvajuhlilla kunniamaininnalla. Syksyksi Super-Jassoa pyydettiin Helsingin Sarjakuvafestivaalien suojelijaksi. Sen Jasso tekikin seikkaillen samaan aikaan albumissa JASSO ON SUPER! (Arktinen Banaani). Jasso-Glubin alustavat valmistelut alkoivat syksyllä. Jasso kävi seikkailemassa Ilta-Sanomissa Yllätyskuvana kolme kertaa.
1999
2000
2001
Jasso oli mukana modernia teknologiaa käsitelleen suomalaisen sarjakuvan yhteisnäyttelyssä Pariisissa, kuten myös Luccan sarjakuvamessuilla suomalaisen sarjakuvan osastolla.
Kesällä Down By The Laiturin verkkosivuilla seikkaili monen muun sarjakuvan lisäksi Jasso By Thö Laituri -strippisarja.
Syksyllä olivat ensimmäiset Jasso-festivaalit Helsingissä. Galleria Jangvassa oli näyttely 24.10.-11.11. ja 26.10. Jasso-Disko Semifinal-klubilla. Siellä hohtivat tähtinä Dj Vilunki 3000 ja yhtyeet Japanomatiks, Himalajan Myllärit ja Jahnukaiset.

2002
Jassolle tuli 30.8.2002 ikää kymmenen vuotta. Merkkivuoden kunniaksi Tammi julkaisi kokoelma-albumin JASSO PURKISSA ja Arktinen Banaani poggarin JASSO, LEMMEN KISSA.
Jasso-Glubi alkoi pyöriä kokonaan Lahdesta käsin. Samalla Jasso-Glub! -lehden nimeksi tuli JASSO.
Jasson juhlakiertue pyöri ympäri Suomea:
-Oulu, näyttely Café Miloussa 3.2.-31.3.
-Juva, näyttely Juvan Kirjastossa 6.-28.2.
-Tampere, näyttely liikekeskus Ziberiassa 5.-10.3. Jasso oli Tampereen Lyhytelokuvajuhlien maskottina.
-Kouvola, näyttely Kyamk:n päärakennuksessa Mediakasarmissa 15.3.-13.4. osana Meduusa-mediakulttuuritapahtumaa, jossa myös mm. Jiin Jasso-luento.
-Kemi, näyttely Kemin Taidemuseossa 7.-9.6. Kemin Sarjakuvapäivillä.
-Turku, näyttely Cosmic Comic Caféssa 13.7.-20.8. osana Booktori-tapahtumaa.
-Helsinki, Jasso-Baari Aktia-salissa Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla 24.8.
-Lahti, näyttely Antingalleriassa LMi:ssa osana Jasso-festivaaleja 26.8.-8.9. ja Jasso-seminaari ja Jasson iltaglubi 6.9.
6.9. olivat siis Lahdessa kautta aikain toiset Jasso-festivaalit. Seminaari keräsi Lahden Muotoiluinstituutin auditorioon innokkaan joukon sarjakuvapiirtäjiä, -kustantajia ja muita sarjakuvista kiinnostuneita keskustelemaan sarjakuvahahmosta tuotteena. Puhujavieraina olivat Gitte Hannus, Maria Björklund, Sophia Jansson Seppo Parviainen, Marcus Collin ja Ilkka Heilä. Seminaaria johti sarjakuvaneuvos Juhani Tolvanen. JF2:n iltaglubilla Ravintola Torvessa dj:nä oli Kari Heikonen ja hillittömät yhtyeet The Slideshaker ja The Micragirls vetivät klubin tupaten täyteen.
Jasso lupautui Nuorisovaalit 2003 -projektin kummiksi kannustamaan nuoria osallistumaan yhteiskunnallisiin päätöksiin (www.nuorisovaalit.net).
Vuotuisessa KAUPUNGIN PARAS -tapahtumassaan Lahden CITY-lehti julisti Jasson kaupungin parhaaksi kissaksi.
Jasso alkoi pitää elokuusta lähtien kuukausittain ilmestyvässä VR:n MATKAAN-ilmaisjakelulehdessä JASSON RIEMURESIINA -puuhapalstaa.

2003
Jasso seikkaili ensimmäistä kertaa Johnny Kniga -lehdessä tammikuussa 2003.
Jasson kotisivut avautuivat 20.2.2003.
Jasso muutti Ouluun osoitteeseen Jasso-Glubi, PL 1, 90100 Oulu.
Jasso-Glubi julkaisi 2 Jasso-lehteä ja Jasso Sbesiaalin, jossa oli vierailevien taiteilijoiden Jasso-biirroksia ja 10-vuotisonnitteluja.

2004
2005
2006
2007
Jasso-näyttely Päivälehden Museossa Helsingissä (os. Ludvikinkatu 2-4).
Jii julkaisi maaliskuussa toisen Jasso-omakustanteensa, JASSO ISKEE JÄLLEEN -lehden. Kesäkuun alussa Jasso alkoi seikkailla Helsingin Sanomissa päivittäisstrippisarjakuvana. Joulukuussa ilmestyi Jalavan julkaisemana kokoelma-albumi JASSO RYPEE RIEMUSSA.
